Siirry suoraan sisältöön

Elämän energia

Energian puute on syy siihen, miksi ihmiset eivät pysty toimimaan täydellä teholla ja saavuttamaan täyttä potentiaaliaan.

Yli puolet ihmisistä elää elämäänsä puoliteholla valittaen, itkien ja kärsien. Ja valitettavan usea henkilö kokee täydellistä energian puutetta tuntemalla väsymystä, joka muuttuu masennukseksi.

Mitä energia on, mistä sitä saa ja mihin sitä pitää käyttää kun sitä on?

Energia on hyvä lepo, korkea mieliala, iloisuus, onni, rakkaus, halu tehdä, toteuttaa, keksiä, luoda, tanssia, laulaa ja ihan mikä tahansa, mikä tuntuu hyvältä.

Mitä enemmän henkilöllä on energiaa, sitä enemmän hän pystyy tekemään asioita itsensä, perheensä ja toisten hyväksi ja mitä enemmän hän tekee, sitä enemmän hän saa energiaa itselleen.

Oman energian määrän pystyy laskemaan helposti. Tunnustelet vaan miltä sinusta tuntuu juuri tällä hetkellä ja saat heti tietää oletko täynnä energiaa vai koetko energian puutetta.

Tuntuuko hyvältä, iloiselta ja tehokkaalta vai väsyttääkö, haluatko käpertyä sohvalle telkkarin eteen ja olla tekemättä yhtään mitään.

Riippumatta siitä, minkälainen olosi on nyt, pystyt saamaan energiaa helpolla tavalla. 

Nouse ylös, ala tekemään fyysisiä liikkeitä, hypi paikallasi, tee haarahyppyjä, laita hyvä musiikki soimaan, tanssi, laula. Kohota tunnetasoa miettimällä kaikkia niitä hyviä asioita, joita elämässäsi on juuri nyt. 

Energian tasoa pystyy säätelemään myös ajatuksen voimalla. Kaikki ajatukset sisältävät energiaa.

Hyvä ajatukset sisältävät hyvää ja positiivista energiaa, joka kasvattaa itseluottamusta ja nostattaa halua tehdä positiivisia ja hyödyllisiä asioita kun taas huonot ja negatiiviset ajatukset lannistavat, väsyttävät ja vaikuttavat koko elämään pitkällä tähtäimellä negatiivisesti. 

Jokaisen, joka haluaa saada positiivisia muutoksia elämäänsä, on keskityttävä ensisijaisesti hallitsemaan omaa energiatasoa. On opittava kohottamaan omaa energiatasoa ja käytettävä omaa energiaansa kehittävästi ja tuottavasti itsensä ja muiden hyväksi. 

Enemmän energian lähteistä saat tietää lukemalla tätä blogia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *